Ajatuksia linnunradan tuolta puolen

2. LUUKKU

2011-12-02T23:53:00.001+02:00

Tähdet japlaneetat kimmelsivät öisellä taivaalla, kun valkoinen poro laukkasi pitkintähtitaivasta kaksi pientä tonttua selässään. Taavetti ihasteli tuikkiviatähtiä ja kehotti Topiakin tekemään niin, mutta Topi lähinnä istui jäykkänäpitäen Taavetin vaatteista tiukasti kiinni.

”Eikö tämäole huippua?” Taavetti huusi Topille.

Topi eikerinnyt sanoa mitään, kun tähdenlento törmäsi poroon. Poro pillastui niinpahasti, että se pudotti tontut selästään. Topi ja Taavetti putosivat kylmänilman läpi lumihankeen.

Topi ja Taavettipuistelivat lumet harteiltaan ja katselivat ympärilleen. He olivat pudonneetkeskelle nuorta kuusimetsää. Hetken aikaa Topi ja Taavetti katselivatympärilleen, kunnes Taavetti näki metsän laidassa valoja.

”Tule!”,Taavetti käski. Niin Topi ja Taavetti kahlasivat lumihangessa kohti valoja, japian he huomasivat olevansa keskellä kadun vilinää.

Hetken Topija Taavetti ihmettelivät askeltavien kenkien paljoutta, kunnes Topi huomasikauhukseen, että heitä oli alkanut jahdata humalainen mies. Mies heiluttelipulloaan uhkaavasti, ja oli melkein osua Taavettiin.

”Juokse!”,Topi huusi ja otti Taavettia kädestä. Ja niin he juoksivat henkensä edestähumalainen mies perässään.

Joulukalenterijatkuu huomenna.

1. LUUKKU

2011-12-01T20:27:00.001+02:00

Oli ensimmäinen päivä joulukuuta, ja Korvatunturilla elettiin vuoden kiireisintä aikaa. Joulupukin lelutehtaalla tontut tekivät vuorokauden ympäri vanhoja ja perinteisiä leluja sekä uusia muotileluja.

Sinä päivänä oli satanut pari senttimetriä lunta ja sininen hetki teki tuloaan, kun pitkän työvuoron päätteeksi modernilla leluosastolla työskentelevät tontut, Topi ja Taavetti, asettuivat Muorin tuvan pitkän pöydän ääreen.

”Minä en kyllä meinaa pysyä noiden uusien lelukeksintöjen perässä”, totesi Taavetti ja otti siemauksen Muorin glögiä kuksastaan.

”Sama täällä” Topi myönsi.

Aikansa Taavetti ja Topi juttelivat jouluun liittyvistä asioista, kunnes Taavetti yhtä äkkiä kertoi haluavansa lähteä joskus etsimään oikeaa joulua. Topia idea lähinnä nauratti.

Ilta ja sen pimeys oli hiipinyt jo Korvatunturille, kun Topi ja Taavetti lähtivät Muorin tuvasta kohti Tonttulaa. Äkkiä Taavetti huomasi lumisella pihalla seisovan valkoisen poron, ja alkoi raahata Topia poroa kohti.

”Mitä sinä aiot?” Topi kysyi Taavetilta poron laskiessa päänsä tonttujen korkeudelle.

”Älä kysele, vaan kiipeä!” Taavetti sanoi, ja työnsi Topia ylöspäin niin, että Topin oli pakko kiivetä ensin poron päälaelle ja sitten sen selkään.

Kun Topi ja Taavetti istuivat poron selässä, Topi kysyi yhä pontevammin mitä Taavetti oikein aikoi.

”Me lähdetään etsimään sitä oikeaa joulua”, Taavetti kertoi innoissaan.

”Taavetti, ei me voida”, Topi änkytti, mutta Taavetti oli jo kerinnyt taputtaa poron turkkia, ja niin se liisi kohti tähtitaivasta.

”Walking in the air”, Taavetti lauloi avaruuteen.

Joulukalenteri jatkuu huomenna.

Suomen suvaitsevuus haussa

2011-11-13T16:42:00.000+02:00

Suomen presidentinvaaleihin on aikaa noin 70 päivää. Ehdokkaista Sauli Niinistö, Timo Soini ja Paavo Väyrynen loistavat gallup-listojen kärjessä. Tästä kolmikosta meidän perheen tummansininen kapteeni Kuortti on enemmän, kuin tyytyväinen. Ovathan Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta varsin isänmaalisia puolueita. Mutta hyötyykö suvaitsevaisuus näiden puolueiden ehdokkaista? Tai ovatko ehdokkaat tarpeeksi avarakatseisia presidentin työhön? Pystyisikö esimerkiksi Vihreiden Pekka Haavisto katsomaan Suomen asioita objektiivisemmin, kuin Keskustan Väyrynen.

Miksi otin presidentinvaalit puheenaiheeksi? No ehkä siksi, että minusta Suomessa suvaitsevaisuus on ollut viimeisen vuoden aikana laskusuunnassa ja haluan huomauttaa, kuinka suuresti auktoriteetit vaikuttavat ihmisiin.

Onko suvaitsemattomuuteen sitten syynä Perussuomalaisten nousu kevään vaaleissa, Kreikan kriisi vai arabi-kevät? Olkoon syy mikä hyvänsä, mutta oletko koskaan ajatellut, että esimerkiksi jonkun vähemmistöryhmään kohdistunut viha saattaisi vaikeuttaa myös toisen vähemmistöryhmän elämää? Tarkoitan nyt sitä että jos henkilö vieroksuu maahanmuuttajia, niin hän voi huomaamattaan vieroksua myös liikuntavammaisia.

Entäpä sitten lapset? Miltä suomalainen yhteiskunta näyttää heidän silmissään, kun varsinkin koulussa opetetaan että KAIKKIEN kanssa pitää pystyä leikkimään? Ja kuitenkin vanhemmat kotona voivottelevat ja puhuvat pahaa erilaisista ihmisistä. Voit ehkä nyt sanoa, että lapset eivät ymmärrä niin sanottuja aikuisten asioita. Olet väärässä! Lapset ymmärtävät hyvinkin paljon suomalaisen yhteiskunnan ja maailman asioita. Jos he eivät sillä hetkellä ymmärrä, he menevät tietokoneelle ja googlaavat. Eli seuraavan kerran kun aiot suureen ääneen julistaa esimerkiksi mitkä aatteet ovat oikeat, laske kymmeneen ja mieti onko sinulla tarpeeksi näkemystä asiasta? Voiko näkemyksesi estää tarpeellisen ajatussuunnan syntyä?

Tänään lopetan blogi-tekstini yhden lempiyhtyeeni, Teran, Ei menetettävää-kappaleen sanoihin: ”Pelko näyttää usein kovuudelta, ja viha saattaa vaikuttaa vahvuudelta. Jos ymmärrystä puuttuu ei auta lisätietokaan. Jos ymmärrystä puuttuu ei auta aina tietokaan.”

Kipeä, kivuliaampi, kivuliain

2011-11-09T00:42:00.000+02:00

Mikä on sinun kivuliain kokemus? Onko se mahdollisesti mustelma, katkennut luu tai revennyt lihas? Vai onko kivuliain kokemus ollut läheisen kuolema mahdollisesti traagisesti, oma tai läheisen sairastuminen tai vaikkapa mielenterveyteen liittyvä asia? Itse olen kokenut viimeaikoina enemmän fyysistä kuin psyykkistä kipua.

Kaikki alkoi oikeastaan vuoden 2010 heinäkuussa kun kaaduin ja mursin kaksi nilkan isointa luuta. Tuota kaatumista seurasi ensin ambulanssikyyti Pihtiputaalle terveyskeskukseen ja taksikyyti Pihtiputaalta Jyväskylään. Jyväskylän keskussairaalassa jalalleni tehtiin leikkaus, jossa luut yhdistettiin metallein. Puolivuotta leikkauksen jälkeen huomasin, että elimistöni oli alkanut hylkimään metalleita. Ortopedisellä osastolla päätettiin, että metallit otettaisiin päiväkirurgisella osastolla pois. Niin tehtiinkin, ja nyt leikkauksesta on kulunut noin kuukausi.

Viime viikolla oman terveyskeskuksen lääkäri halusi tavata minut, koska edellisellä viikolla otetusta haavan bakteeri-viljelystä oli löytynyt jotain. Bakteeri-viljely otettiin, koska haavaan oli alkanut kertymään keltaista eritettä ja jalkaa pakotti aika ajoin hyvinkin paljon. Terveyskeskuksessa lääkäri ottikin puudutus-aineen sekä kirurgin veitsen hyppysiinsä ja teki työnsä. Aivan oikein! Haava avattiin uudestaan. Onneksi haava ei ole kuin 2-3 sentin pituinen, mutta enemmän päänvaivaa tuottaa se, että haavassa oleva bakteeri on vastustuskykyinen lähes kaikille antibiooteille. Tästä johtuen syön vahvaa antibioottia kolmesti päivässä. Eikä hoitotoimenpiteet lopu tähän. Ehei! Jotta haava parantuisi kunnolla, sitä on pidettävä auki kunnes iho kasvaa haavan pohjalta pintaan. Tästä johtuen käyn terveyskeskuksessa putsauttamassa haavaa 1-3 vuorokauden välein. Haavan puhdistamisen yhteydessä haavaan laitetaan milloin lääkehunajaa, milloin hopeaa paranemisen nopeuttamiseksi. Haavan puhdistamisesta johtuvan kivun saa pois onneksi puudute-aineilla, mutta kärsivällisyyttä se toimenpide vaatii. Kärsivällisyyttähän jokainen ihminen tarvitsee elämässä. Jos sitä ei ole, sitä voi harjoitella.

Kuvia ja sanoja.

2010-04-26T00:54:00.006+03:00

Viime torstaina (22.4.2010) kävin kotikaupunkini Viitasaaren nuorisotalolla kuuntelemassa gospelbändiä Bass´n Heleniä. Bass´n Helen on tehnyt levyjä ja esiintynyt 1990-luvun alusta Suomessa sekä muun muassa USA:sa. Eli käytännössä koko sen ajan jonka olen itse elänyt.

Yksi Bass´n Helen tunnetuimmista ja kauneimmista kappaleista on nimeltään Taisteluni Valo-albumilta. Mielestäni tässä kappaleessa on yksi ehdottoman hieno pätkä: ”Eessäs pieneks kasvaa saan, tuntea uudestaan jälleen rakkautes parantaa.”

Tämän kappaleen sain kuulla ensimmäisen kerran riparillani tai isos-koulutuksessa ollessani. Kappaleessa on sen verran hienoa ja jopa hätkähdyttävää sanomaan, että uppoudun aina kuuntelemaan kun kappale alkaa.

”Eessäs pieneks kasvaa saan.” Eikö olekin ristiriitaista? Yleensähän ihminen kasvaa vaan maa-taivassuunnassa! Tätä asiaa ei ehkä ihminen voi ymmärtää ellei, ole itse sitä kokenut. Minä olen. Riparilla. Tarkoitan tällä sitä, että kun siirryin alakoulusta yläkouluun kasvoin parissa kuukaudessa niin ”isoksi” kun olla ja voi, henkisesti. Minun piti olla ”iso” muille ja varsinkin itselleni. Eihän siinä mitään jos yrittää olla ”iso”, mutta kun yleensä se ”isona” oleminen vaan nakertaa ihmisen oikeaa luonnetta.

Kaikki kuitenkin muuttui kun lähdin vuoden 2006 heinäkuussa rippileirille. Sen viikon aikana ymmärsin, että jos Jumala hyväksyy minut tällaisena kun ole, niin miksen kelpaisi myös itselleni? Silloin alkoi minun ”pieneksi kasvaminen”, jota on kestänyt jo noin neljä vuotta. Luulenpa etten ole ainut, joka on kokenut saman.

Kun olin kuunnellut Taisteluni-kappaletta tarpeeksi monta kertaa, minun oli pakko päästää luovuuteni valloilleen ja ”siirtää” kappale tai sen idea paperille kuvataiteen muodossa.

Taide on niitä tunteita varten, joita ei voi pukea sanoiksi.

”Mutta minä saan tulla sinun temppeliisi suuren hyvyytesi tähden.

Minä saan kumartaa pyhäkköösi päin, osoittaa Sinulle
kunnioitusta.”

-Ps.5:8-

Sauna-juttu.

2010-04-10T14:59:00.004+03:00

Jos olet cp-vammainen, tai muuten liikuntarajoitteinen, tai sinulla on joku ystävä/ tuttava liikuntarajoitteinen, niin tässä sinulle vinkkejä soolosaunomiseen.

Kun olet valmis peseytymään ja saunomaan huomioi seuraavat seikat:

1. 1. Aloita siirtämällä saippuapulloja suihku päältä, että voisit vääntää suihkun auki.

2. 2. Kun avaat (tai yrität) vääntämistä vaativan hanan, jonka edellinen käyttäjä on vääntänyt tappiin, lyö hanaa nyrkilläsi että se löystyy ja voit vääntää suihkun päälle.

3. 3.Laita suihku lämpimälle, ettet tule kankeaksi kun yrität saada shampoopurkkia muiden purkkien takaa.

4. 4.Laita shampoopurkki huonomman kätesi kainaloon tai vartaloasi vasten, että saat riittävän määrän shampoota kämmeneesi.

5. 5. Pese hiuksesi hangaten paremmalla kädelläsi hiuksiasi kauttaaltaan (vaahto ei ole pääasia).

6. 6. Huuhtele hiuksesi suihkun alla pitäen kiinni tukitangosta, koska huuhtelun aikana on pidettävä silmät kiinni ja se lisää huomattavasti kaatumisen riskiä.

7. 7. Pese vartalosi pesuruusukkeella jos haluat.

8. 8. Väännä hana kiinni.

9. 9. Siirry saunan puolelle ottaen mukaan jalkojen pesuvadin.

10 10. Koska edellinen käyttäjä on ollut viisas ja laittanut veden sekä laudeliinan ylälauteelle, sinun on otettava ne alas. Ota löylykauha ja vedä vesiastia luoksesi josta saat sen alemmalle tasolle.

11 11. Laita laudeliina alimmalle askelmalle, istu ja rentoudu.

12 12. Laita jalat nurin päin käännetylle jalkojen pesuvadille, koska lattialla vetää.

13 13. Heitä paljon löylyä, että löyly tulee riittävän alas.

14 14. Kun olet valmis mene uudelleen suihkuun ja huuhdo itseltäsi hiet pois.

15 15. Pue kylpytakki pyyhkeen sijasta, koska se voi olla helpoin ratkaisu.

16 16. ONNITTELUT! OLET SELVINNYT SAUNAREISSUSTA NOIN TUNNISSA.

Hyvää ystävänpäivää!

2010-02-14T19:03:00.006+02:00

Näin ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoittaa teemaan sopivalla tavalla. Minulle ystävyys tarkoittaa sekä ihmisten välistä, että ihmisen ja eläinten välistä ”riippuvuutta”.

Itse asiassa tämän kirjoituksen ajatus lähti jo viikolla kun eräs ystäväni päivitti Facebookissa, että on parisuhteessa. Tämä ilahdutti erittäin paljon minua, jopa niin paljon että loppu(koulu)viikko kepeni henkisellä tasolla.
Mukavan ilmoituksen ansiosta mieleeni tuli kaksi muuta ystävää joiden ”rakkaustarinat” saavat minut hymyilemään. Toinen näistä ystävistä, joka on jo aikuinen nainen tapasi aviomiehensä noin kaksi vuotta sitten ja heillä on jo yhteinen lapsi. Toisen ystävä rakkaustarinasta olenkin pitänyt riparilla iltahartauden ja laitankin nyt sen tähän jatkoksi, koska tarina olisi liian ”laimea” tiivistettynä. Siispä tarinaan…

Mä kävin 9. ja 10. luokan Mäntykankaan koulussa. Koulussa, joka on perustettu varta vasten liikuntavammaisia varten.
Kymppiluokan alkaessa samalle luokalle tuli mua vuotta vanhempi tyttö, joka tuli myös asumaan samaan soluun kuin minäkin. Hänestä tuli lisäopetusvuoden mun tosi hyvä ystävä.
Siinä ensimmäisen koulupäivän iltana tutustuttiin ja ystäväni kertoi, että oli saanut vajaa vuosi sitten aivoinfarktin ja siksi oli tullut kymppiluokalle.
Mä pääsin sinä iltana lohduttajan rooliin, koska kamulla oli tosi kova koti-ikävä, joten tästä syystä hän sai ”itkunpuuskia” vähän väliä. Ymmärsin häntä oikein hyvin. Mutta varmaan todellinen syy itkuihin tuli seuraavan viikon maanantaina.
Seuraavana maanantaina oli koululla seurakunnan aamunavaus ja mä menin juhlasalin eteen odottamaan että se alkaisi.
Kun vilkaisin sattumoisin tuloaulaan, näin kun uusi ystäväni saapui ja hänen seurassaan oli kivan näköinen, suunnilleen saman ikäinen poika. Sekunnin luulin että poika oli ystäväni veli. Mutta sitten huomasin, että he kävelivät käsi kädessä. Joten se tarkoitti sitä, että poika ja ystävä olivat seurusteleva pari. Se ajatus sai naamalleni hölmistyneen ilmeen.
Päivän aikana mun päätelmät näiden kahden yhdessä olosta vahvistuivat kun, koulun aikuiset haastattelivat näitä kahta. Eikä sinä iltapäivänä kyyneliltä säästytty, kun pojan piti lähteä takaisin armeijaan.
Myöhemmin ystävä kertoi, että kun oli saanut aivoinfarktin niin kuinka hän oli pelännyt, että poika olisi jättänyt hänet. Mutta onneksi rakkaus oli voittanut.
Tästä rakkauden suuresta voimasta saamme olla kiitollisia Jumalalle.

Vaikka vuodessa on vain yksi varsinainen ystävänpäivä, niin ainakin minusta jokainen päivä voi olla jonkinlainen ystävän päivä, edes pienessä mittakaavassa.

”Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.”
-1.Kor. 13:8-

Muistoja Mäntykankaalta.

2009-12-19T23:57:00.001+02:00

Elokuun puolessavälissä 2006, aloitin 9.-luokan Mäntykankaan erityiskouluissa Kuopiossa. Olin ollut edelliset kouluvuodet, 1.-luokasta 8.-luokkaan, integroituna normaaliin kouluun ja työskentelin myös normaalin opetussuunnitelman mukaisesti.
Vaikka koulun käynti oman kunnan koulussa sujui hyvin koulunkäyntiavustajan tuella, halusin mennä Mäntykankaan kouluun 9.-luokalle ja sen jälkeen lisäopetusluokalle. Tähän päätökseen vaikuttivat muun muassa halu omien siipien kokeiluun, sekä myös mahdollisen vertaistuen saaminen. Päätöstä helpotti aiempina vuosina käydyt tukijaksot kyseisessä oppilaitoksessa.
Ensimmäisenä päivä kului siinä, kun tutustuin oppilaskotiin sekä sen henkilökuntaan, luokkaani ja muihin koulun tarjoamiin mahdollisuuksiin. Seuraavana päivänä aloitin varsinaisen koulun käynnin ja tutustuin muun muassa terapeutteihini. Kuntoutus, muun muassa fysioterapia, aloitettiin seuraavalla viikolla.
Koti-ikävältä en välttynyt. Muistan että ensimmäisen kuukauden aikana oli, varsinkin maanantaisin, hirvittävä koti-ikävä. Osittain syy koti-ikävään oli se, etten tuntunut juuri ketään koulun oppilaista ja henkilökunnastakin vaan muutamia. Ikävä kuitenkin väistyi kun aloin tutustua ihmisiin ja tietty rytmi löytyi päiviin.
Muutos oli kuitenkin valtava ja jokseenkin häkellyttävä! Reilun kahdenkymmenen oppilaan sakki muuttuikin noin viiden oppilaan ryhmäksi. Enää ei tarvinnut seilata luokasta luokkaan oppitunneille, vaan sai viettää kaikki oppitunnit, käsityötä ja kotitaloutta lukuun ottamatta, omassa luokkahuoneessa. Erilaista oli myös se, että vaikka kaikki luokan oppilaat olivat 9.-luokkalaisia, kukaan ei opiskellut identtisesti toisen kanssa kaikkia aineita. Itse olin ainut luokassa, joka opiskeli kaikkia lukuaineita normaalin opetussuunnitelman mukaisesti. Koulun opetussysteemissä oli muun muassa se hyvä puoli, että luokan vakituinen opettaja sekä avustajat olivat aina tarpeen tullen käytössä.
Terapiat ja muut kuntoutukseen liittyvät seikat olivat helpommin hoidettavissa kuin aiemmin, koska koulussa työskenteli useita terapeutteja, sairaanhoitajia, sosiaalipuolen työntekijä, kuntoutusohjaaja, lääkäri sekä muut eri tehtävissä työskentelevät henkilöt.
Vaikka sopeuduin aika hyvin uuteen arkeen ja tutustuin uusiin nuoriin, niin kaipasin oman paikkakuntani nuoria, koska koin etten saanut Mäntykankaan nuorilta mietteilleni tarpeeksi tarpeellista vastinetta. Tämä johtui monesta eri tekijästä. Aloitin kuitenkin samana syksynä isoskoulutuksen, joten pääsin pariin otteeseen lukuvuoden aikana viettämään viikonlopuksi aikaa niin sanottujen ”fyysisesti tavallisten” nuorten pariin. Ja kumma kyllä, minulle tuli näiden kahden lukuvuoden aikana yhä voimakkaampi tunne siitä että kuulun oman kunnan nuorten joukkoon. Mutta oman ”jengin” puute kuitenkin korjaantui lisäopetusluokalla, kun samaan luokkaan tuli kaksi tyttöä, joiden kanssa olin samalla ”aaltopituudella”.
Lisäopetusluokka oli muutenkin aivan erilainen mitä edellisien vuosien täsmällisten oppituntien täyttämät päivät. Päivät alkoivat yleensä sen päivän lehden lukemisella tai muulla tekemisellä, joka sai aivot työskentelyyn sopivaan vireystilaan. Oppituntien aikana teimme milloin mitäkin. Oppituntien aiheet saattoivat olla sekä tunnin aikana käytäviä asioita, että useamman kuukauden kestäviä projekteja. Kävimme myös useasti koulun ulkopuolella. Tärkeimpiä matkoja tulevaisuuden kannalta olivat tutustumisen eri toisen asteen erityiskoulutuspaikkoihin. Vuoteen kuului myös koulutuskokeilu vähintään yhdessä koulutuskeskuksessa. Itse kävin tutustumassa Oulussa erityisammattiopisto Luoviin. Viiden päivän koulutuskokeilun aikana minulle kumminkin selvisi, ettei koulutus vastaisi tarpeeksi vahvuuksiani. Otin tämän puheeksi seuraavalla viikolla lisäopetusluokan opettajan kanssa, ja keskusteltuamme päätimme että pyrkisin lukioon.
Mieleen painuvin viikko näiden kahden vuoden aikana oli ehdottomasti eräs viikko, jonka vietimme Keski-Englannissa. Tuolla tapahtumarikkaalla ja hienolla reissulla mukana olivat minun lisäksi jo aiemmin mainitut tytöt sekä 9.- ja lisäopetusluokkani opettajat.
Lukuvuodet Mäntykankaan koulussa antoivat hyvän ”ponnahduslaudan” itsenäisempään elämään, aikaa harjoittaa sekä fyysisiä ja opillisia taitoja sekä nähdä elämää muiden cp-vammaisten näkökulmasta. Voin siis suositella Mäntykankaan koulua muille lapsille ja nuorille, jotka ovat integroituna tavalliseen kouluun. Yksi tai useampi lukuvuosi, tai pelkkä kuntoutusjakso kasvattaa niin koululaista kuin hänen vanhempiakin.

Viitasaarella 11.12.2009
Salla Hämäläinen
Viitasaaren lukio 2.vt

Perjantai 15.2.08

2009-02-15T21:53:00.004+02:00

Perjantaina 15.2 kello soi noin klo. 3. Huonosti nukutun yön jälkeen nousin vuoteesta, puin ja laitoin viimeisetkin tavarat matkalaukkuun.
Lähdimme Heathrowhun noin klo. 4 jolloin oli vielä pimeää. Taisin jopa torkahtaa ajomatkan aikana.
Perillä me ja saksalaiset jäimme samaan paikkaan missä olimme maanantaina nousseet bussiin.
Otimme matkatavaramme ja hyvästelimme Hollantilaiset, jotka bussi lähti vielä viemään toiselle terminaalille.
Menimme sisälle lentokenttärakennukseen, hyvästelimme saksalaiset ystävämme ja lähdimme suunnistamaan Finnairin tiskiä kohti.
Liput saatuamme lepäsimme penkeillä hetken, syöden Twelve bellsistä saaneita eväitä, jonka jälkeen lähdimme shek-inniin ja odottamaan terminaalin aukeamista.
Koneeseen päästyämme jouduimme odottamaan jonkin aikaa koneessa. Joku henkilö nimittäin jätti saapumatta koneeseen. Odotimme häntä noin vartin ajan, mutta koska hän ei saapunut, niin hänen tavarat poistettiin ruumasta.
Koska olimme myöhästyneet meidän koneelle tarkoitetusta lähtöajasta meidän piti odottaa lennonjohdolta uusi aika. Aikaa oli kulunut noin tunti alkuperäistä lähtöajasta kun pääsimme lentoon.

Ja taas Helsinki-Vantaa lentoasemalla oli juostava koska lentokone Kuopioon oli juuri lähdössä.
Oli vähän outoa kuunnella kun kaikkialla puhuttiin pääosin suomea.
Saavuimme Rissalaan noin viideltä. Isä oli hakemassa minua uudella citymaasturillaan.
Maa oli valkoisena. Tradikaali ilmatonvaihdos kun vertaa Englannin kevätkeliä Suomen talvipakkaseen.
Olimme isän kanssa kotona kahdeksalta.

Torstai 14.2.08

2009-02-14T16:49:00.005+02:00

Torstai 14.2, ystävän päivä alkoi ystävänpäivätoivotuksella huonekaverille ja aamutoimilla.
Aamupalalle mentäessä toivotettiin ensin majapaikan respan työntekijälle hyvät huomenet, johon hän vastasi kimeälle, ylipirteällä äänellä ”good morning” ja kyseli myös muita kuulumisia kohteliaasti.
Aamupalalta lähtiessä sanoin projektiryhmän jäsenille jotka olivat vielä aamupalalla ”happy Valentine’s day”. Joku taisi kysyä huumorilla että ketkä meistä kolmesta tytöstä ottaa Jukan, kuka Jussin ja kuka jäisi ilman.
Keli oli muuttunut kosteaksi ja kylmäksi. Paksu huppari ja hyvä tuulen pitävä takki olivat tarpeen.
Ajaessamme koulua kohti hämmästyin vähän, ettei ystävänpäivä juurikaan näkynyt katukuvassa sen suuremmin kuin Suomessa.
Menimme koululle, jossa saimme olla tietokoneille ja Chiara ja Heide haastattelivat jokaista heidän omalle videokameralleen.
E-mailin ja muun netin tsekkaamisen jälkeen menimme pihalle ottamaan ryhmäkuvia ja sitten koulun juhlasaliin, jossa oli erityisryhmille tarkoitettu koulutusala-messut.
Hetken kuluttua aikuiset lähtivät pitämään meetignkiä jolloin minä, Annika ja Sanna jäimme Anna-Leenan kanssa kiertämään messualuetta.
Messualuetta tarpeeksi kierrettyämme menimme koulun oppilaskanttiiniin jossa tapoimme aikaa juttelemalla ja napostelemalla koulun tarjoamia snäksejä, jotka eivät periaatteessa olleet meille tarkoitettuja.
Syömisen jälkeen kävimme, kenen nyt piti, vielä vessoissa ja ryhdyimme odottamaan kyytiä Cheltenhamiin, shoppailureissulle.
Menimme tällä kertaa kahdella inva-autolla.
Cheltenhamissa lähdimme minä, Sanna, Annika ja Anna-Leena kauppakeskusta kohti. Jukka ja Jussi sanoivat tulevansa perästä kun olisivat käyneet omilla asioilla.
Kauppakeskus oli suuri ja kylmä. Ei minkäänlaista lämmityssysteemiä. Sen tunsi, ainakin minä, varpaissa.
Kiertelimme kauppakeskuksen kaupoissa.
Liikkeitä oli paljon. Suklaapuodista japanilaistuotemyymälään.
Anna-Leena työnsi pyörätuolissa minua vastaillessani tekstareihin, joita tuli aika kiitettävästi sinä päivänä.
Jonkin ajan kuluttua Jukka ja Jussi liittyivät seuraamme.
Lähdimme vielä tsekkaamaan yläkerran kaupat jonka jälkeen päätimme lähteä kahvilaan haukkaamaan jotain.
Kahvilan meno muodostui pieneksi pähkinäksi, koska kahvila oli toisessa kerroksessa eikä sinne pääsyt, kuten muihin yläkerran liikkeisiin, hissillä. Oli käytettävä liukuportaita, joilla siirtyminen alakerrasta yläkertaan sujui hyvin, kiitos Jukan ja Jussin.
Kahvilassa nautiskelin kuuman kaakaon, joka lämmitti kivasti viluisia jäseniäni.
Vietimme kahvilassa noin tunnin breakin, jonka jälkeen lähdimme katsastamaan läheisen kävelykadun kauppoja ja elämää.
Ilta alkoi hämärtyä ja viilentyä entisestään kun ryhdyimme odottamaan bussia, joka veisi meidät takaisin Twelve bellssiin.
Saksalaiset ystävämme liittyivät seuraamme.
Vartosimme noin puolituntia. Minä vastailin tekstiviesteihin.
Saaden viimeisenkin tekstiviestin lähetettyä päätin noista ylös lämmitelläkseni. Jukka vielä huudahti pilke silmäkulmassa: ”Miracle”. Samassa näkyi bussin valot ja minä istuin takaisin pyörätuoliin. Nauroin siinä mielessäni että tällä reissulla on tapahtunut ainakin kaksi kommelluksen tapaista, kuin jostain komediaelokuvassa konsanaan.
Illalla ruokailimme yhdessä. Otimme, me suomalaiset, tyypillisen englantilaisen ruoan fish&shipsin. Se oli yllättävän hyvää ja täyttävää.
Pidimme ruokailun yhteydessä pienen palautekeskustelun kuluneesta viikosta ja tultiin siihen tulokseen että matka oli onnistunut.
Iltaruoan jälkeen menin huoneeseemme pakkaamaan tavaroitani ja sen jälkeen pehkuihin.

Keskiviikko 13.2.08

2009-02-13T18:07:00.005+02:00

Keskiviikon 13.2 aamu lähti käyntiin niin kuin edellinen. Puimme päällemme ja Jukka tuli hakemaan meitä. Jussi ja Sanna olivat menneet jo edeltä.
Söin tällä kertaa continental brekfastin; paahtoleipä hillolla, mehua ja kahvia.
Aamupalan jälkeen lähdimme ulos odottamaan bussin tuloa.
Bussia odotellessa kävimme katsomassa motellin vieressä olevassa tarhauksessa käyskenteleviä hevosia.
Hevosia ja lampaita oli Englannissa paljon. Ajomatkoilla näkyi vähän väliä isoja sekä pieniä laitumia joissa oli suuri lammaslauma tai noin 3-10 hevosta.
Tuona aamuna bussi kuljetti meidät Bristol-nimiseen kaupunkiin. Suuntasimme kohti @Bristol nimistä tiedekeskusta.
@Bristolin edessä oli jättimäinen, ilmeisesti metallista valmistettu kuula, jonka auringonpaiste sai kauniisti kiiltelemään.
Itse tiedekeskus oli myös valtava. Lyhyesti kuvailtuna se oli kuin Oulun Tietomaan ja Tiedekeskus Heurekan yhdistelmä kahdessa kerroksessa.
Meille oli varattu kolme tuntia aikaa kiertää tiedekeskus läpi, mutta se ei oikein riittänyt. Ainakin minulta jäi yläkerrasta ehkä noin puolet tutkimatta.
Otimme Bristolista mukaan Jussin vaimon siskon Anna-Leenan, joka opiskeli Bristolissa. Hän tuli kahdeksi päiväksi meitä helppaamaan.
Tiedekeskuksessa tultuamme matkasimme majapaikkaan ihastellen ajomatkalla vilistäviä maisemia.
Olimme perillä majapaikassa noin klo. 15.
Syön yhden kolmioleivän, jonka jälkeen päätin mennä huoneeseen lepäämään. Toiset lähtivät pubiin päiväkahveille ja sanoivat tulevansa hakemaan minua kuudeksi iltaruoalle, joten menin sängylle pitkäkseni, laitoin kuulokkeen korville ja musiikkikännykkäni soimaan.
Teki hyvää kuunnella muun muassa Nightwishin Walkin in the air- ja The Rainin Tulta-kappaleet kun olin kolme päivää kuunnellut pelkkää englantilaista poppia, R&Btä ja räppiä.
Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin kun makasin pitkää pituuttani selällään sängyllä nauttiessani kitaran vingutuksesta ja rummun rytmeistä.
Kesken rentoutumisen kännykkääni tuli tekstari jossa luki: ”Hei isoskoululaiset! Muistattehan että isoshakemukset kesän leireille olisi palautettava viimeistään 14. 2!”
Lähettäjä oli Viitasaaren seurakunnan nuoriso-ohjaaja Alpo Syvänen, enkä minä tietenkään ollut muistanut koko isoshakemus-asiaa.
Laitoin pahoitteluni etten ollut muistanut asiaa, kerroin olevani Englannissa ja pyysin lisää aikaa hakemuksen palauttamiseen. Vastaus oli myönteinen.
Oma äitinikin lähetti viestin ja kertoi Suomessa olevan lumipyry.
Jukka tuli hakemaan kellon ollessa noin kymmentä vaille kuusi. Kerroin hänelle miten virkistävä ja potkua antava parituntinen minulla oli ollut sekä tekstareilla saamani tervehdykset Suomesta.
Pubissa söimme ja vietimme aikaa hyvässä seurassa.
Illalla lähdimme huoneisiimme jolloin huomasin olevani pienessä jumpanpuutteessa, koska kävelin pitkin seiniä. Muutkin huomasivat saman.
Vaihdoin yöpuvun ja käperryin peiton alle. Annika lähti vielä pariksi tunniksi pubiin muiden seuraan.

Tiistai 12.2.08

2009-02-12T15:23:00.007+02:00

Tiistaina 12.2 Annikan, joka oli minun huonekaverina, kännykän herätys pärähti soimaan klo. 7.
Noustessani huomasin että hengitysreittini olivat tukossa ja ääni painoksissa. Tämä ilmiö toistui joka päivä, englantilaisten tuuletus-ja-kokolattiamatto-yhdistelmän takia sillä viikolla, ja olo helpotti vasta puoliltapäivin.
Puimme päällemme, sekä teimme muut aamutoimet ja ryhdyimme odottamaan Jukkaa ja Jussia. Nimittäin jompikumpi tuli aina aamulla kahdeksan maissa noutamaan meitä aamupalalle sekä auttamaan muun muassa minulle kengät jalkaa.
Kun sinä aamuna Jukka oli sitomassa minun kengännauhoja, niin Jussi ehdotti: ”Tänään kun mennään siihen Harry Potter-katedraaliin, niin sä Salla voisit nousta siellä pyörätuolista, niin me voitaisiin Jukan kanssa alkaa laulamaan Hallelujaa.”
Kaikki vähintään hymähtivät.
Aamupala syötiin pubissa.
Jokainen sai päättää söikö english brekfastin vai continental brekfastin. Valitsin sinä aamuna english brekfastin.
Tarjoilija tuli ottamaan tilauksen koska english brekfast tehtiin jokaiselle erikseen ravintolan keittiössä.
Aamupalan jälkeen käytiin vielä hakemassa omat tarvittavat tavarat ja ryhdyimme odottamaan koulun bussia, joka veisi meidät Glouvesterin keskustan liepeille.
Glouvesteriin päästyämme kävelimme katedraalille kävelykatuja pitkin. Mukana oli myös Star Collegen opiskelijoita.
Katujen varsilla oli paljon erilaisia liikkeitä. Minun mieleeni tuli mieleen Jyväskylän kävelykatu.
Kun kävelimme Durhamin katedraalille vievää kapeaa katua, niin huomasimme tutun näköisen hiiren yhden liikkeen kyltissä.
Varmaan minun ikäiset nuoret muistaa sellaisen 90-luvulla tulleen piirrossarjan kun Petteri Kanin ja Penna Pupun, jonka on luonut Helen Beatrix Potter. Osuimme kyseisen sarjan teemamyymälän kohdalle ja mielenkiinnosta kävimme siellä sisällä.

Katedraali oli suuri. Monet hallit ja pitkät käytävät erottuivat tuttuina Harry Potter-elokuvista.
Katedraalin sisäpihalla purettiin edellisen viikon kuvauksissa käytettyjä laitteita.
Tietyt Katedraalin salit toivat mieleen kuningas Arthurin aikaiset linnat. Katedraalin sisäiset hautapaikat ja kuviolliset värilasi-ikkunat korostivat vanhan ”Herran temppelin” tunnelmaa.
Vaikka katedraali oli noin 500-vuotias (rakennettu vuosina 1093-1490) ei sen työntekijät olleet vanhan oloisia. Nimittäin pappi, joka piti meille noin vartin mittaisen hartauden, istui salin portailla ja puhui rennosti ystäväisellä äänellä. Siinä olisi Suomen saarnatuoli-papillekin esimerkin ottamista.
Katedraalin tutustumisen jälkeen siirryimme kauniita, aurinkoisia katuja pitkin bussille joka vei meidät Star College-koululle.

Ulkopuolelta katsottuna koulurakennus oli rakennettu vanhasta kivestä. Seinään oli tehty muutamia patsaita; jotain voimaeläimiä kai.
Koululla söimme lounaan. Kolmioleipiä, snäksejä ja tuoremehua; tyypillinen englantilainen koululounas.
Lounaan jälkeen tutustuimme kouluun.
Koulu oli suuri; ainakin kaksi kertaa Mäntykankaan koulua suurempi. Koulurakennus oli kolmessa eri rakennuksessa.
Tutustumisen jälkeen oleilimme koululla vielä ehkä noin tunnin, jonka jälkeen lähdimme keilaamaan Ten Ping Bowling-keilahallille.
Keilahalli oli myös suuri. Jokaisella keilaradalla oli oma keilakourunsa. Taas suomalaisille opin ottopaikka.
Syömme hallilla olevassa ”roskaruokapaikassa”. Se pisti silmään, kun tilaamani hampurilaisateria tuotiin, niin toisin kuin Suomessa hampurilaisen väliin kuuluva salaatti olikin erillisessä kulhossa.
Salaatti maistui erityisen hyvältä, joka oli mukavaa pientä vaihtelua rasvapitoiseen ruokaan.
Vieressäni istuva Martine kysyikin minulta: ”Do You like it?”. Siihen ei voinut muuta vastata kuin: ”Yes. I like! ”
Sinä iltana yksin huoneessa ollessani kokeilin peseytymistä englantilaisten kylpyammeessa. Se sujui ihan hyvin, mutta koko loppuillan tiesi käyneensä kylvyssä. Nimittäin ammeesta nousussa jalkani joutuivat kovaan jännitykseen, jonka takia jalkojen lihakset kramppailivat.

Maanantai 11.2.08

2009-02-11T18:39:00.003+02:00

Maanantai aamuyöllä, 11.2.08, heräsimme äidin kanssa noin klo. 2.00.
Ei periaatteessa väsyttänyt yhtään. Johtui varmaan jännityksestä.
Klo. 3 hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti Rissalan lentokenttää.
Ajomatka Viitasaarelta Kuopioon oli sumuinen, oikein Englantikeli.
Vaikka ajokeli oli huono, saavuimme lentokentälle noin klo. 04.30
Lentomatkat, sekä Kuopiosta Helsinkiin että Helsingistä Heathrowhun, menivät ihan hyvin vaikka Hesassa otsalle nousikin pieni kylmähiki. Nimittäin kun olimme tulleet Helsinki-Vantaa lentokentälle ja meidät tultiin hakemaan inva-autolla lentoaseman sinäänkäynnille, niin huonoksi onneksi kuski sanoi ajaneensa väärään suuntaan. Tämän kuskin virheen meitä jouduttiin kuuluttamaan kaikkiaan kolme kertaa, ja vähällä oli emmekö olisi myöhästyneet lennolta.
Näin jälkikäteen ajateltuna se kuulutus, ”Huuskonen, Hämäläinen, Vetoniemi, Väisänen, Väänänen saapukaa lähtöportille se ja se. Lento lähtee minuutin kuluttua”, on aika koomista. Onneksi oli pyörätuoli ja erittäin vikkeläjalkainen pyörätuolin työntäjä.
Kiire loppui Heathrowhun hetkeksi.
Ensiksi odoteltiin abaut 10 minuuttia koneessa, koska pienen myöhästymisen vuoksi menetettiin paikka sisäänmenoportille.
Sen jälkeen kun muut matkustajat olivat lähteneet pois koneesta, meidät päästettiin ulos ja meitä tuli hakemaan kaksi lentokenttätyöntekijää, joilla oli firman pyörätuolit minua ja Annikaa varten.
Oli hupaisa kuunnella lentokenttätyöntekijöidenöiden tee-episodikeskustelua, kun matkasimme terminaaliin hakemaan matkatavaroitamme.
Terminaalista tultuamme menimme kahvilaan syömään ja juomaan, samalla kun odottelimme saksalaisia ystäviemme. Olimme ensimmäinen Comenius-projektin kolmesta Englantiin tulleista ryhmistä.
Noin tunnin kahvilassa istumisen jälkeen saapuivat saksalaiset ystävämme. Aikuiset Chiara ja Heide sekä suunnilleen meidän ikäiset nuoret Maria, Jesse ja Floreo.
Odotimme kahvilassa heidän kanssaan vajaan tunnin kunnes Mike, yksi tulevasta viikosta vastaavista aikuisista, soitti Jukalle ja tiedusteli sijaintiamme.
Jukka kertoi olevamme Costa-nimisen kahvilan edessä, mutta Miken etsintää vaikeutti se että toinen Costa kahvila oli myös lentokenttärakennuksen toisessa kerroksessa. Pian hän kumminkin ilmaantui paikalle ja opasti meidät Star College-koulun inva linja-autolle.
Meidät pyörätuolilaiset kytkettiin ensiksi auton lattiaan, jonka jälkeen pyörätuolin toiselle puolelle, lattialle, kiinnitettiin kela mistä tuli normaali turvavyö ja toiselle puolelle turvavyön vastinkappale. Erittäin turvallinen ja hyvä keino pyörätuolimatkustamiseen.
Kävimme vielä hakemassa hollantilaiset, jotka olivat tulleet toiseen terminaaliin. Sieds ja Mylene olivat vastuuopettajia ja oppilaina Elzelien, Martine ja Richard.
Majoituimme Premiel travel inn-nimiseen motellin kaltaiseen paikkaan, joka sijaitsi Cheltenhamin läheisyydessä.
Ajomatka Heathrowsta majoituspaikkaan kesti noin kaksi tuntia.
Aurinkolasit olivat tarpeen, koska aurinko paistoi täydeltä terältä, niin kuin suurimmanosan ajasta koko viikolla. Omia aurinkolaseja en saanut käsiini matkatavaroiden seasta, niinpä huonolla tuurillani sain pienen auringonpistoksen.
Illalla noin kuuden aikoihin menimme yhdessä Twelve bells pubiin ruokailemaan ja ensimmäiseen yhteiseen projektitapaamiseen.
Pubi sijaitsi ihan majoituspaikan vieressä.
Jos Mäntykankaankoulun työntekijät joskus sekoittaa minut ja ystäväni Sannan, niin oli englantilaisillakin ongelmia. Kun minä ja Sanna esiteltiin itsemme Becky-nimiselle kouluntyöntekijälle, niin hän sekoitti heti meidän nimet. Lopulta Jukka esitteli meidät Beckylle.
Uni maistui noin illalla 20 tunnin valvomisen jälkeen.

Nyt Se Alkaa

2009-02-11T18:13:00.002+02:00

Tasan vuosi sitten olin EU:n rahoittamalla projektimatkalla, jonka tarkoituksena oli tutustua eri maiden erityiskoulusysteemeihin. Projektiin kuului neljä maata: Suomi, Englanti, Saksa ja Hollanti.
Tuolla projekti matkalla olimme (minä, ystäväni Sanna Huuskonen ja Annika Väisänen, sekä Mäntykankaan erityiskoulun opettajat Jukka Vetoniemi ja Jussi Väänänen) Englannissa. Voin sanoa ettei siitä reussusta kommelluksia ja naurua puuttunut!

NYT SE SIIS ALKAA: Adventure in England.

Nauttikaa ja kommentoikaa (anonyyminä jos et ole bloggersin käyttäjä)

kaikille

2009-01-12T21:43:00.009+02:00

Ton äskeisen tekstin tein tänään äikän töynä. Ihan mukavaa oli kirjoittaa pikästä aikaa... Mutta nyt The Rainin sanojen myötä halua rukoilla ja tovoa kaikille Kolmiyhteisen Jumalamme siunausta! Aamen.

Ja aukaise sun siivet, lennä Taivaalle. Ethän kävele pois!
Tämä päivä kutsuu hyppääjää. Se olet sinä, siivet voit
levitää. Nostaa ylös pään, pudottaa kahleet siivistä.
-The Rain, Siivet, Yhtä kuin voitto 2008-

äikän juttu

2009-01-12T21:35:00.001+02:00

Opin kirjoittamaan peruskoulun ensimmäisellä luokalla aika pian sen jälkeen, kun olin oppinut lukemaan. Toki sitä ennen olin osannut kirjoittaa pikkulapsen tavoin äiti- ja isä-sanat.
Vaikka osasinkin kirjoittaa alakoulussa muiden luokkalaisteni tavoin, niin ajan ja energian säästämiseksi jo ensimmäisiltä luokilta lähtien avustaja kirjasi kun itse sanelin. Tämä käytäntö on käytössä nykyäänkin.
Alakoulussa kirjoitin lähes aina fantasia-aiheisia kirjoitelmia. Muistan eteenkin sadun, jossa kerroin lohikäärmeestä jota lapset pelkäsivät, mutta jonka urhoollinen äiti ajoi tiehensä valkosipulia apuna käyttäen.
Viidennellä luokalla sain Keski-Suomen keskussairaalasta ensimmäisen kannettavan tietokoneen, jonka avulla haluttiin varmistaa se, että hyötyisinkö koulussa tietokoneesta. Ja varmistuihan se. Kokeilu antoi hyvän syyn tehdä ja lähettää KELA:lle anomus tietokoneesta apuvälineeksi.
KELA myönsi minulle kannettavan tietokoneen kun olin seitsemännellä luokalla. Siitä lähtien olen käyttänyt tietokonetta sekä koulussa muun muassa kirjoitelmien tekoon, että kotona harrastusvälineenä.
Tietokoneen mukana tuli apuohjelma Prophet. Tämä apuohjelma toimii Microsoft Word-ohjelman kanssa ennustaen erilliselle ruudulle sanoja, josta voin valita oikean tietokoneen funktio-näppäimillä. Tämä Prophet-ohjelma nopeuttaa huomattavasti kirjoittamistani.
Kuin olin kahdeksannella luokalla, ”kirjoitus-kärpänen” puri minua lopullisesti. Näin voin sanoa, koska sinä lukuvuonna meillä oli yhtenä teemana novellit. Yhtenä novelli-teeman tehtävän meidän jokaisen oli kirjoitettava novelli. Itse kirjoitin novellin cp-vammaisuudesta ja sain siitä hyvän arvostelun. Osaksi hyvän arvostelun ja myös oman kiinnostukseni vuoksi kirjoitan vielä tänäkin päivänä koulutehtävieni lisäksi myös kotona omia tekstejä omaksi ja myös muiden iloksi. Yleensä nämä vapaa-ajan kirjoitukseni ovat novellin tyylisiä kertomuksia, jotka ovat hyvin realistisia.
Kirjoitan myös omaan blogiani, jota olen ylläpitänyt noin kaksi vuotta.
Pyrin kirjoittamaan blogiini noin 1-8 juttua kuukaudessa. Aiheet ovat laidasta laidasta laitaan, mutta pyrin lisäämään aina jokaiseen tekstiin ”pienen palan Jumalaa”, koska se tuo teksteihini haluamani uskonnollisen sävyn. Äitini onkin kutsunut blogiani ”pieneksi saarna-blogiksi”. Tämä johtunee siitä, että äitini mielestä blogini on käännyttänyt semmoisia ihmisiä vahvempaan uskoon, jotka ennen eivät olleet yhtä voimakkaasti uskovia. Itse olen kuitenkin erimieltä. Mielestäni blogini on ihan tavallinen, ja kuka tahansa voisi kirjoittaa niin kuin itse kirjoitan.
Joka tapauksessa, kirjoittaminen on minun mielestä sekä luovaa ja kehittävää toimintaa että oivallinen harrastus, jota suosittelen kaikille.

varjoista maan kirkkautta päin

2008-12-18T15:36:00.008+02:00

Tervehdys pitkästä aikaa!

Avasin äsken blogini ja huomasin että olin viimeksi julkaisut edellisen tekstin päivälleen kuukausi sitten, eli nyt on jo aika kirjoitella.

Tällä hetkellä kirjoittamisen lomassa kuuntelen koneeltani HB:n Enne-albumia. Oivaa gospel-musiikkia relaus tarpeeseen.

Mulla oli tänään koeviikon eka koe. Uskonnosta. Luulen että meni hyvin; teinhän sitä melkein kolme tuntia.

Uskonnosta puheen ollen, uskonnontunnille istuessani aloin pohtia seuraavaa: Kun olen elämäni aikana kohdannut ihmisiä jotka ovat tehneet omat teoriansa minusta ulkoisenolemukseni perusteella. Tämähän on varsin yleistä eikä ihmiset ainakin vielä sille voi mitään, eli it’s ok.

Kun olen viritellyt juttua tämän vieraan, yleensä 65+, kanssa niiin lipsautan että: ” Joo, mä uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan ja oon ollut seurakunnan toiminnassa.” Tämän sanottuani saan yleensä myötätuntoisen ja turhan hymyn keskustelukumppaniltani. Tätä äskeistä toimintatapaa kutsutaan kiltteysrasismiksi. Tämä kiltteysrasismi on vammaisiin kohdentuva väärinkäytös numero kaksi heti syrjimisen jälkeen.

En minä tuomitse ihmisiä, jotka syylistyvät kiltteysrasismiin usein huomaamattaan. Mä vain sanon ja toivon että ihmiset oppisivat huomaamaan kiltteysrasismin itsestään ja välttämään sitä.

Olen itse miettinyt mistä tämä kiltteysrasismi voisi johtua ja luulen tietäväni osan vastauksesta. Nimittä osa ihmisistä, varsinkin vanhemmat sukupolven edustajat voivat mieltää vammaisen lapsen Jumalan rangaistuksena vanhempien syntien takia. Näin ei missään tapauksessa saa ajatella. Se on pikemminkin Jumalan lahja tälle ei-niin-suvaitsevalle kansalle.

Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen, ja siitä jos mistä pitäisi olla iloinen, onnellinen ja kiitollinen. Ihan jokaisen.

Tämän tilityksen jälkeen Hauskaa Joulua Kaikille!

Festareilla

2008-11-18T19:23:00.007+02:00

Moi vaan kaikille!

Olin viime viikonloppuna MaataNäkyvissä-festareilla. Olin toista kertaan koko viikonlopun kestävissä festereilla (pe-su). Oltiin Viitasaaren seurakunnan kanssa liikenteessä. Meidän bussi oli viimeista paikkaa myöten täynnä.

Suosio on aika suuri nuorten keskuudessa. Konserteissa oli läsnä jopa yli 10 000 nuorta. Huomioitavaa on se, että näillä festareilla ei yksikään vieraista ole päitynenä; ei edes täysi-ikäiset. BILETTÄÄ VOI SELVINPÄINKIN!
Festariartisteja olivat bändit Suomesta ja ulkomailta sekä puheenpitäjät ja myös hieno tanssiryhmä.

Ehdottomasti paras ja sympaattisen puhuja oli yli 90-vuotias Päivö Parviainen, joka sai juontajat polvilleen. Päivä Parviainen puhui viisaasti (kuin StarWarssin Joda konsanaan) ja aina kun yleisö puhkesi hillittömiin suosionosoituksiin Parviainen nauroi huvittuneena.

Vaikka festareilla vierailikin kaksi ulkomaalaista bändiä, niin suomalaiset huiput saivat yleisön villiintymään todella (tiesivät mistä naruista vetää). Näin tekivät etenkin The Rain, HB, Tera ja Juha Tapio. Näistä kolmella ensiksi mainitulla bändeillä oli erittäin hyvät valoshowt.

Ehkä kumminkin tärkein festareissa oli sen levittämä ilosanoma: Elämä on lahja vaikka oltaisiin minkälaisessa lähtötilaanteessa. Kiittäkäämmä kolmiyhteistä Jumalaamme. Hän kulkee kanssamme nyt, aina ja joka hetkessä.

Ensilumia

2008-11-01T17:27:00.000+02:00

MOI!

Eilen satoi ensilumet. JEE! Ne kylläkin suli sit päivän mittaan pois, kuten ensilumen kuuluukin tehdä.
Nytkin sataa pieniä lumi hiutaleita. Mun isän äidin luona Kiuruvedellä oli satanut eilen yli kymmenen senttiä lunta.
Itseäni ei haittaa yhtään että tulee lunta. Mieli rauhoittuu kummasti kun katselee lumihiutaleiden kieppuvaa matkaa routaiseen maahan. Voin hyvin verrata lumisateen katselua kirkossa/hartaudessa käyntiin.
Meidän koira ei kylläkään voi yhtyä edellä mainittuun. Se eilen aamulla makasi puuliiterin suojassa kun oli joutunut ulos.
Tulin äsken hermoratahieronnasta. On rento, hyvä ja väsynyt olo.
Kohta syödään illallinen koko perheen voimin, kuten melkein joka lauantai. Juhla-ateria.

”Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: ” Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!”
Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”
Mark.2:16-17
Hyvää Pyhäinpäivää Kaikille!

saavutuksia

2008-10-29T19:23:00.000+02:00

Jeps!

Läpäsin ruotsin kokeen; vaikka itse numero ei ole kehumisen arvoinen.
Saavutus sekin.

Kaikki varmaan tietää että Samuli Edelmanilta on tullut uusi virsiä-CD, virsiä 2. Kuuntelen tuota CD:tä yleensä äidin kanssa automatkoilla. Hyvää matkamusaa, suosittelen!
Tuon CD:n kolmantena virtenä on Nouskaamme vuorelle korkeimmalle. Tämä virsi oli mun konfirmaation sisääntulovirtenä, vähän eri sanoituksella kylläkin. Ei kyllä Edelmann laulanut CD:llä, mut tuo säe löytyy kumminkin jostain virsikirjan syövereitä.

Viime päivinä tämä "biisi" on soinut ahkerasti mielessä!

Virsi meni jotenkin näin:

Nouskaamme vuorelle korkeimmalle jonne jo muinoin kuljettiin.
Jeesus on totuus hän on tie. Hän meidät määränpäähän vie.

juhla-ateria

2008-10-18T18:17:00.000+03:00

Moikka uudelleen!

Nyt on pakko kirjoittaa tämän päivän iltaruuasta. Se oli varsinainen juhla-ateria.
Kokkina toimi meidän isä, joka teki ruuaksi serkkuni kasvattamaa luomusikaa pihveinä sekä kasviksia, perunoita ja riisiä.
Ruoka oli todella hyvää. Melkein kuin kolmen, neljän tähden ravintolassa.
Jälkiruoaksi oli marjoja ja jäätelöä.
Itse söin aika ähkyyn. Ei mahdu enää mitään.
Hyvää lauantai-illan jatkoa!!

syyslomalla

2008-10-18T13:41:00.000+03:00

Tervehdys!

Monilla mun ikäisillä sekä myös vähän pienemmillä ja isommilla on tällä viikolla syysloma. Itse olen nyt isovanhempien luona Pellossa.
Ajattelin kertoa nyt meidän mummolan kissasta, jonka kuva on sekä blogikuvassa että profiilikuvassa. Kissan nimi on Pentti.
Pentti on siitä on ”jännä” kissa että se heiluttaa häntää kun se on tyytyväinen/iloinen.
Koska Pentti on jo vanha kissa se nukkuu suurimman osan päivästä. Tänäkin aamuna heräsin siihen, että joku oli mun jalkopäässä. Kun katsoin jalkopäähän, niin sehän oli Pentti. Ilmeisesti se oli jotenkin haistanut kuka nukkui yläkerrassa.
Täällä Pellossa on ollut aina aamulla paljon usvaa. Eilenkin oli usvaista koko päivän.
Muuten täällä on ollut mukava lomailla kun on saanut olla serkkujen kanssa ja kuunnella isovanhempieni porinoita.
Ei ole sata satanut lunta, mutta lehdet on puista pois, sataa ja on viileä ilma.

"Sinulta saan oikean tuomion, sinun silmäsi näkevän, mikä on totta.
Sinä tutkit sydämeni, yölläkin sinä minua tarkkaat, sinä koettelet minua mutta et löydä minusta mitään väärää. Minun suuni ei puhu pahaa."
Ps.17:2-3

syksyinen juttu

2008-09-28T22:48:00.000+03:00

Ilta on pimennyt kun aloitan kirjoittamaan tätä blogikirjoitusta. (Rankka) viikko on takana ja uusi viikko alkaa huomenna (toivottavasti rauhallisempi). Perjantaina oli mun sylikummin syntymäpäivä ja sitä edellisenä lauantaina oli mun kummipojan, pikku-J:n, puolivuotissyntymäpäivä.
Kummipoika on mun eka ja siksi erittäin rakas ja hän antaa mulle erittäin paljon voimaa. J:stä kuulemma tulee rumpali.
Tänään on tuullut kunnon syksyn henkäys. Tulisi vain talvi nopsaan. Pääsis laskettelemaan.

"Jeesus lähti kaupungista ja meni tapansa mukaan öljymäelle. Opetuslapset seurasivat häntä. Tultuaan sinne Jeesus sanoi heille: rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen."
Luuk.22:39-40

Syvä huokaus

2008-09-23T20:32:00.000+03:00

(Hyvää) päivää vaan sinullekin ruudun sillä puolen!

Olen noussut tänään klo. 9.30. Puin ja tein tavalliset aamutoimeni.
Avustajani tuli noin kello 10, jonka jälkeen lähdimme Kiuruvedelle. Kiuruvedellä käyn ratsastusterapiassa.
Ratsastusterapia oli sopivan rankkaa, oli mukavaa.
Kun istuimme avustajani kanssa autoon ja lähdimme Kiuruvedeltä takaisin kohti kotia, kuulimme järkyttävän uutiset jonka sinäkin jo tiedät. Jälleen uusi joukkomurha, edellisestä on vaan alle vuosi. Mun mielestä tämä oli jo tietyllä tavalla odotettavissa. Se on harmillinen tosiasia. Eniten mua ottaa päähän se että poliisi ei vihjeistä huolimatta ottanut trakedian tuottaneelta henkilöltä asetta pois vaikka minun mielestäni siihen olisi ollut hyvät syyt. No enpähän tiedä poliisin motiiveja.
Mikä on iloista huomata on, että media toimii nyt paremmin kun viime vuonna. Niin ainakin otaksun kun uutisenlukijoille oli pantu tummat puvut päälle. Mutta mahdolliset median mokat kuulee viikon kahden kuluttua.
Toivon ja rukoilen että media ja yksilöt eivät tekisi semmoisia töppäyksiä lähiaikoina jotka ”kääntäisivät veistä haavassa”. Annetaan pölyn laskeutua ja luotetaan siihen että hallitus päättää jotain jotta koulumurhat saataisiin loppumaan.
Tuli äsken mieleen että nyt maailma tarvitsisi uuden vedenpaisumuksen jos muuta ei olisi tehtävissä.

”Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka
tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pidemmälle.
Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta
sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille:
häntä teidän on pelättävä.
Varpusia saa kahdella kolikolla viisi, eikö niin?
Silti Jumala ei unohda yhtäkään niistä.
Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. Älkää siis pelätkö.
Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset. ”
Luuk. 12:4-7

- Salla Hämäläinen, Viitasaarella 23.9.2008 -

Kuulee minun ääneni?

2008-06-29T15:46:00.000+03:00

Hmm… Missähän Taivas on?
Missä Jeesus tai Jumala tai taivaallinen sotajoukko?
Tai miksi me olemme semmoisia millaisia olemme?
Onko se evoluution seurausta vai mitä?
Mä en tiedä oletko sä miettinyt tämmöisiä kysymyksiä, mutta mä olen. Ainakin joskus.
Sängyssä, juuri ennen nukahtamista ja tällä riparilla, jolla oon isosena.
Varsinkin yksi kysymys mulla on noussut ylitse muiden. Miksi me ollaan semmoisia niin kuin me ollaan?
Mä oon itse tullut siihen tulokseen että Jumala, tai jopa koko Pyhä Kolminaisuus, tahtoo jotenkin siedättää ja kasvattaa meitä kaikilla vajaavaisuuksilla ja kärsimyksillä.
Mulla on semmoinen tunne, ja uskon siihen, että Jumalalla on tietty pieni suunnitelma tai tarkka käsikirjoitus meitä jokaista varten. Jopa jonkun ihmisen pahat teot tai uskottomuus voi olla osa Jumalan suurta suunnitelmaan, ihan hyvin, niin kuin Jeesuksellakin oli.
Mä en nimittäin usko että kukaan ihminen olisi kokonaan paha.
Ihmisellähän voi olla huono omatunto ja siksi korkea kynnys kokemaan Jumalan armoa ja rakkautta. Viittaan nyt siihen toiseen ristiinnaulittuun ryöväriin, joka pilkkasi Jeesusta ( Luuk.23:39).
Kun mä oon lukenut tuota edellä mainittua kohtaa niin mulle on tullut semmoinen tunne että jos tämä ryöväri olisi tutustunut paremmin Jeesukseen, niin kuin ehkä toinen ryöväri oli tehnyt, olisiko hän sitten pilkannut?
Joku varmaan sanois mielellään mulle että: Älä viiti miettiä semmoista. Turha tommoista enää spekuloida!
Se on ihan totta - mutta, niin kuin Jope Ruonansuu jossain pilabiisissä räppäsikin: Mietippä ite!
Mun omaan ajatus maailmaan kuuluu myös semmoinen ajatus, että Jumala lähettää meidät tänne tavallaan niin kuin temppuradalle.
Temppuradan jossain kohti on ”finnish”-kyltti, määränpää jonne meidän on päästävä.
Pyhä Kolminaisuus katsoo meitä radan vieressä ja odottaa jos joku pyytää apua tai muuten vaan tsemppaa meitä.
Pyhä Kolminaisuus on kuitenkin niin ankara ettei anna apua, ennen kuin joku ymmärtää sitä pyytä.
Meidän matka tällä temppuradalla on kuitenkin enkelien varjelema. Ja me voidaan olla tyytyväisiä temppuradan loppupuolella vaikka oltaisiin tehty kuinka pahoja töppäyksiä tahansa.
Varma on kummankin se että God bless everybody everyday!

HELLO!

2008-04-29T08:24:00.000+03:00

Tervehdys te siellä ruudun edessä istuvat ihmiset!

Kertoilen vähän viime viikosta ja viikonlopusta.
Eli meillä (koululla) kävi viime viikolla vieraita Englannista, Saksasta ja Hollannista. Kaikista maista oli kaksi aikuista ja kolme nuorta.
Tämä vierailu meidän koululle kuului yhteen monivuotiseen projektiin johon kuuluu neljä eri erityiskoulua, neljästä eri maasta. Suomesta, Saksasta, Hollannista ja Englannista.
Viikko oli raskas (isännöitsijän näkökulmasta), mutta antoisa. Hyvä ”kielikylpy”. Ja mikä parasta, vieraat tuntuivat viihtyvän täällä ”hullussa Suomessa”.
Mä nukuin lauantaina puoli yhteen. Oli ilmeisesti kertynyt himpun verran uni velkaa.
Mun ihana pikkuveli kävi noin klo. 10 rämpyttämässä valoja ja komentamassa, ”Salla, nyt ylös! Herää”, tai ainakin jotain sinnepäin.
Todellisuudessa tuo äsken mainitsemani veljeni lause oli kirosanoja pullollaan, niin kuin 11-vuotiaan lauseissa yleensä kuuluu, mutta päätin sensuroida ne pois muuten tää mun blogin pito olis loppunu lyhyeen.
Sitten seuraavaan asiaan (eikö niin).
Perjantaina kun mä tulin kotiin ja mulle tuli tarve mennä wc:hen tarpeilleni, joten ei muuta kuin pöntölle istumaan.
Siinä pöntöllä istuessani mun katse osu vessapaperirullatelineeseen, jossa oli jotain designpaperia
jonka kuva onkin tossa yljäällä.
Tämä paperirulla sai mut ihmettelee miksi mun vanhemmat ostaa tommosta.
Kun mä kysyin äidiltä, et miksi meillä on tota paperia ja sanoin että se on rahan haaskausta niin äiti tokaisi siihen et ”tapetoidaan sitten sillä seinät”.
Mut oikeesti! Ajattele! Mitä järkee siinä on kun joku ostaa kuvio wc-paperia, joka on takuulla yhtä laadukasta kun joku Lambi ilman kuvioita. Näin järjellä ajatellen kuvioitu wc-paperi myös maksaa enemmän kuin tavallinen wc-paperi (en ole kyllä 100% varma).
Mun mielestä se on joka tapauksessa turhaa satsata johonkin kukka wc-paperiin kun kuminkin se huuhtoutuu alas pöntöstä, vaikka en mä sitä etteikö semmoinen paperi olis kivan näkönen. Se on vaan mun mielestä turhaa hienostelua.
Mitä mieltä sä olet?
Tällaiset olivat mun mietteet tänä päivänä.
Seuraavaan kertaan! Moi!

taidetta?

2008-04-21T12:22:00.000+03:00

Moi kaikille tasapuolisesti!

Maalaatko, piirrätkö tai teetkö muuta luovaa? Mä piirrän ja maalaan.
Mun mielikuvitusmaailma sekä mun luova toiminta on aika laaja.
Välissä mua itteäkin suututtaa välissä kun esimerkiksi illalla kun jo oon unen rajamailla niin aivot alkaa tuottaa muun muassa tekstiä johonkin keskeneräiseen kirjoitelmaan tai uusia yksityiskohtia tauluun jota olen työtämässä. Yritäppä siinä sit saada unta.
Mä muistan kun alakoulussa opettaja antoi meille jonkun tehtävän missä piti käyttää väriliituja. Siinä sit jengi alko valittaa et ”miksi aina pitää käyttää värejä? Miksi ei voi tehdä mustavalkoisia töitä?”
Tämä vähän ihmetytti kun itse rakastaa värejä, varsinkin kirkkaita värejä.
Mä olen maalannut aika paljon tauluja. Ensimmäisen taulun taisin maalata about 10veenä. Se taulu taisi esittää omaa ukkiani.
Mä olen myynyt jopa jonkun taulun. Viimeisin on puolen oven korkuinen liaanin tapaisia kasveja esittävä taulu, joka myytiin jollekin eläkkeelle jäävälle lääkärille lahjaksi.
Että ei muuta kun kynä käteen ja vetelemään viivoja paperiin. Kyllä se luovuus siitä tulee esille.
Nyt moi ja seuraavaan kertaan.

tässä taas kirjoitellaan

2008-04-14T15:08:00.000+03:00

Heipparallaa taas!

Pahoittelen etten ole pitkään aikaan kirjoittanut. On ollut säpinää koulussa, mm yhteishaku.
Mut nyt olis taas tekstiä tulos ”lukutoukille”!
ELI…
Mennään muuten (mä, ope ja äiti) tsekkaa yx varteenotettava jatkokoulutuspaikka. Lukio. Ei ole kyllä mun omassa kotikunnas, mutta ei tuo ”sivuseikka” mua paljon haittaa toisin kun mun vanhempia.
Musta tuntuu kuin ne tekis kärpäsestä härän liian turhaa (kai?), mut se (kai) on ymmärrettävää. Oonhan mä esikoinen.
Mut hypätään asiasta toiseen nimittäin karvaturreihin eli kotieläimiin. Mun tapauksessa koiriin.
Mulla on uros Suomenpystykorva, Sisu. Sen kuva on tossa ylhäällä.
Vaikka se on 5 vuotta on se silti kotioloissa ihan pennun tasolla, mutta auta armias jos meidän kuusiaidan takaa kulkee joku toinen koira tai roska-auto, niin kyllä ison koiran luonnetta ja ääntä lähtee. Hyvä kun ei pala ulkoseinää lähde irti kun Sisu yrittää ajaa ohikulkijaa tiehensä.
Mä olen muutenki tosi eläinrakas. Mä olen ollut mitään pienestä pitäen eläimien tekemisissä muun muassa aloitin ratsastusterapian kolme v:eenä.
Eläimet on siitä hienoja et ne ottaa sut semmosena kun olet. Siinä olisi meillä ihmisillä välissä esimerkin otto paikka.
Mut eiköhän nyt oo tämän illan löpinät löpisty! Että ei muuta kuin ens kertaan!
BYE!

Lapista MOI!

2008-03-23T16:48:00.000+02:00

Puuris, Puuris!
Tällä kertaa kirjoitan juttua isovanhempieni luona Pellossa. Jokainen joka ei tiiä mis Pello on niin näin vinkkinä; googleta Pello.
No joka tapauksessa me, mä, mun vanhemmat, mun veli ja koira, ollaan täällä pidennetyllä pääsiäislomal. Ja ihan tosi täältä sielu lepää.
Eilenkin käytiin pilkillä, eli pimplaamassa.
Puolentunnin moottorikelkkamatka pilkkipaikalle ja sama aika takasin.
Pari kertaa meinattiin jäädä hankeen jumiin mutta se kuulu niinku asiaan.
Ei me saatu mitään saalista mut oli mukavaa olla omien lähimmäisteni kanssa ja syyä notskin ääres lämmintä makkaraa ja leipää.
Maisemat olivat mahtavia niinku aina täällä näin pääsiäisenä. Nytkin laskeva aurinko paistaa täydeltä terältä.
Vaikka pääsiäinen onkin tietynlainen surujuhla varsinkin sen perjantai niin voi silloinkin sattua mukaviaki juttui. Mun sukulaine sai nimittäin vauvan kiirastorstaina.
Näihin tunnelmiin lopetan kirjoittamisen.
Et nyt niinku moi!

Jyväskylän juttui

2008-03-08T20:21:00.000+02:00

moi!
Taas yksi lauantai on kääntymässä iltaan.
Mun tää päivä alkoi noin klo 9 kun nousin pukemaan ja pesemään hampaita. Meille oli tulossa mun serkkupuolet, joista toinen oli muuttamassa kuukaudeksi Jyväskylään opiskelujen takia. Tämä serkku kyllä joutu aika surkeeseen majoutussysteemiin.
Mut kumminki… Me esiteltiin niille Jyväskylän kaupunkii.
Se on kumma kun aikuinen, joka on pienestä kaupungista, menee esim. Jyväskylään niin se alkaa hirveesti kiroomaan sen kaupungin autoilijoita ja liikennettä. Se on kai luonne kysymys mutta näin kävi mun äidille.
Mun pikkuveli kävi vaihtaa sen ostaman panssarivaunun, kauko-ohjattavan sellasen, kun se oli myyty sille viallisena. Tossa vieressä veli kumminkin taas puhuu valittavalla äänen sävyllä että sen saama helikopteri panssarivaunun tilalle ei muka toimi.
Me ollaan veljen kanssa aika paljon keskenäämme eri maata. Se valittaa aika paljo. Semmosistaki selvistä asioistaki se väittää vastaan vaikka se tiedostaakin ne oikeesti. Tulinen *****npuhuja. Samaa se sanois musta. Tai oikeestaan se eka kirois sit olis nyrkit pystyssä ja kun äiti puuttuis peliin se alkais itkee.
Tänä päivänä se kyllä yllätti mut ku se sano työntäessään mua: jos joku tulee aukoo mulle päätään kun mä työnän sua, mä sanon sille olisi et olisko helppoo olla cp-vammaisen veli?
Se lämmitti. Kaikista tappeluista huolimatta mun veli on kumminkin valmis puolustamaan mua.
Ja silleenhän meidän kaikkien pitäs toimia et tää maailma toimis paremmin. Tätä jankutetaan joka päivä –mä tiiän- mutta se on totuus, enkä mä usko että pahimman luokan rikollinen tai diktatuuri, vallan makuun enemmän tai vähemmän päässyt, olis kokonaan paha ja vaan omaa etuaan ajatteleva.
Kumminki meidän elämä on korkeimmassa kädessä. Mä ajattelen näin. Sähän tietenkin saat olla erimieltä –totta kai-.
Nää oli mun mietteet tänä iltana.

terve tähän päivään

2008-03-07T21:16:00.000+02:00

Terve!

MÄ OON Salla 16v. Mulla on CP-vamma. Ollu koko ikäni.
Mä tiiän et porukalla on ennakkoluuloja, mutt ehk kun luette mun juttuja niin... You know! laittakaa palauttetta...

mut tähän päivään. Me käytiin mun äidin ja pikkuvelje kaa hiihtää ku oli hyvä keli. Mä istuin hiihtokelkas ja mamma veti. Mun veli tuli peräs. Se on ylipainonen. painaa 2xenemmän ku mä. äiti joutuu pakottaa sen aina liikkuu. Se on aika tympeetä hommaa. Sen voin sanoo kun oon joutunu kuuntelee sitä ku äiti huutaa veljelle ja toisin päin. Ja jos isä tunkee siihen välii nii soppa on valmis, desibelit nousee.
Hyvä keli oli hiihdellä 2tuntii. Jalat jääty.
Äiti huutaa saunaan. pitää mennä. palataan huomenna!