Tervehdys pitkästä aikaa!
Avasin äsken blogini ja huomasin että olin viimeksi julkaisut edellisen tekstin päivälleen kuukausi sitten, eli nyt on jo aika kirjoitella.
Tällä hetkellä kirjoittamisen lomassa kuuntelen koneeltani HB:n Enne-albumia. Oivaa gospel-musiikkia relaus tarpeeseen.
Mulla oli tänään koeviikon eka koe. Uskonnosta. Luulen että meni hyvin; teinhän sitä melkein kolme tuntia.
Uskonnosta puheen ollen, uskonnontunnille istuessani aloin pohtia seuraavaa: Kun olen elämäni aikana kohdannut ihmisiä jotka ovat tehneet omat teoriansa minusta ulkoisenolemukseni perusteella. Tämähän on varsin yleistä eikä ihmiset ainakin vielä sille voi mitään, eli it’s ok.
Kun olen viritellyt juttua tämän vieraan, yleensä 65+, kanssa niiin lipsautan että: ” Joo, mä uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan ja oon ollut seurakunnan toiminnassa.” Tämän sanottuani saan yleensä myötätuntoisen ja turhan hymyn keskustelukumppaniltani. Tätä äskeistä toimintatapaa kutsutaan kiltteysrasismiksi. Tämä kiltteysrasismi on vammaisiin kohdentuva väärinkäytös numero kaksi heti syrjimisen jälkeen.
En minä tuomitse ihmisiä, jotka syylistyvät kiltteysrasismiin usein huomaamattaan. Mä vain sanon ja toivon että ihmiset oppisivat huomaamaan kiltteysrasismin itsestään ja välttämään sitä.
Olen itse miettinyt mistä tämä kiltteysrasismi voisi johtua ja luulen tietäväni osan vastauksesta. Nimittä osa ihmisistä, varsinkin vanhemmat sukupolven edustajat voivat mieltää vammaisen lapsen Jumalan rangaistuksena vanhempien syntien takia. Näin ei missään tapauksessa saa ajatella. Se on pikemminkin Jumalan lahja tälle ei-niin-suvaitsevalle kansalle.
Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen, ja siitä jos mistä pitäisi olla iloinen, onnellinen ja kiitollinen. Ihan jokaisen.
Tämän tilityksen jälkeen Hauskaa Joulua Kaikille!
