Hyvää ystävänpäivää!

Näin ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjoittaa teemaan sopivalla tavalla. Minulle ystävyys tarkoittaa sekä ihmisten välistä, että ihmisen ja eläinten välistä ”riippuvuutta”.

Itse asiassa tämän kirjoituksen ajatus lähti jo viikolla kun eräs ystäväni päivitti Facebookissa, että on parisuhteessa. Tämä ilahdutti erittäin paljon minua, jopa niin paljon että loppu(koulu)viikko kepeni henkisellä tasolla.
Mukavan ilmoituksen ansiosta mieleeni tuli kaksi muuta ystävää joiden ”rakkaustarinat” saavat minut hymyilemään. Toinen näistä ystävistä, joka on jo aikuinen nainen tapasi aviomiehensä noin kaksi vuotta sitten ja heillä on jo yhteinen lapsi. Toisen ystävä rakkaustarinasta olenkin pitänyt riparilla iltahartauden ja laitankin nyt sen tähän jatkoksi, koska tarina olisi liian ”laimea” tiivistettynä. Siispä tarinaan…

Mä kävin 9. ja 10. luokan Mäntykankaan koulussa. Koulussa, joka on perustettu varta vasten liikuntavammaisia varten.
Kymppiluokan alkaessa samalle luokalle tuli mua vuotta vanhempi tyttö, joka tuli myös asumaan samaan soluun kuin minäkin. Hänestä tuli lisäopetusvuoden mun tosi hyvä ystävä.
Siinä ensimmäisen koulupäivän iltana tutustuttiin ja ystäväni kertoi, että oli saanut vajaa vuosi sitten aivoinfarktin ja siksi oli tullut kymppiluokalle.
Mä pääsin sinä iltana lohduttajan rooliin, koska kamulla oli tosi kova koti-ikävä, joten tästä syystä hän sai ”itkunpuuskia” vähän väliä. Ymmärsin häntä oikein hyvin. Mutta varmaan todellinen syy itkuihin tuli seuraavan viikon maanantaina.
Seuraavana maanantaina oli koululla seurakunnan aamunavaus ja mä menin juhlasalin eteen odottamaan että se alkaisi.
Kun vilkaisin sattumoisin tuloaulaan, näin kun uusi ystäväni saapui ja hänen seurassaan oli kivan näköinen, suunnilleen saman ikäinen poika. Sekunnin luulin että poika oli ystäväni veli. Mutta sitten huomasin, että he kävelivät käsi kädessä. Joten se tarkoitti sitä, että poika ja ystävä olivat seurusteleva pari. Se ajatus sai naamalleni hölmistyneen ilmeen.
Päivän aikana mun päätelmät näiden kahden yhdessä olosta vahvistuivat kun, koulun aikuiset haastattelivat näitä kahta. Eikä sinä iltapäivänä kyyneliltä säästytty, kun pojan piti lähteä takaisin armeijaan.
Myöhemmin ystävä kertoi, että kun oli saanut aivoinfarktin niin kuinka hän oli pelännyt, että poika olisi jättänyt hänet. Mutta onneksi rakkaus oli voittanut.
Tästä rakkauden suuresta voimasta saamme olla kiitollisia Jumalalle.

Vaikka vuodessa on vain yksi varsinainen ystävänpäivä, niin ainakin minusta jokainen päivä voi olla jonkinlainen ystävän päivä, edes pienessä mittakaavassa.

”Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.”
-1.Kor. 13:8-