torstai 26. joulukuuta 2013

Lahja joka on IN

Aloitan tämänkertaisen blogini edesmenneen isosetäni, eli pappani veljen, Tassun sanoilla: "Taas on joulu". Itse asiassa se on kohta jo ohi.

Varjostin Maailmankauppa
Mangosta
Tämä joulu on ollut Keski-Suomessa musta. Siellä täällä on valkoisia "lumi-lauttoja", jotka muistuttavat  että vuosi on loppumaisillaan. Täytyy myöntää, että olen kaivannut Tornion ja Pellon lumisuutta johon kerkesin tottua viimekuukausien aikana. Mutta kummasti jouluiset asiat, kuten ruoka, nostavat jouluista fiilistä vaikka ulkona onkin syksyisen pimeää. Oma ruoka-suosikkini jouluna on yksinkertaisesti lanttulaatikko ja sinapilla höystetty kalkkuna sekä tietenkin suklaa. 


Koska olemme länsimainen kulutusyhteiskunta, niin totta kai jouluun kuuluu lahjat. Täytyy myöntää, että itsekin toivoo salaa omassa pienessä mielessä jotain muistamista, vaikka pitääkin niitä jo hieman nolona kun mittarissa on se 22½-vuotta. Mutta noh.... Tulihan sitä itsekin hankittua ystäville ja sukulaisille lahjoja, ja voin kai olla hyvällä omallatunnolla saamistani lahjoista, joista ajattelin kertoa seuraavaksi.


Pyjama
Aaton aattona sain ensimmäisen lahjan tekstarilla. Se oli Toisenlainen lahja kummiltani, mikä tietenkin lämmitti mieltäni. Toinen lahja tulikin illalla, eli tietokone. Edellinen tietokone sanoin noin kolme viikkoa sitten sopimuksen irti, ja tarjousten sekä hakemuksen jälkeen sain uuden tietokoneen Kelalta. Kone on nopea ja pidän Windows 8:sta enemmän kuin Vistasta. 

Uusi HP-merkkinen läppäri
Kaikki kuitenkin huipentui aattoiltana, jolloin jaoimme lahjat perheen kesken. Kotiväeltä sain muun muassa kosmetiikkaa ja vaatteita, joita tarvitsee aina, sekä eräänlaisen lampunvarjostimen reilustakaupast. Avustajaltani sain pehmeän pyjaman, Poroniemen poppoolta, eli Kari-enon perheeltä, sain pinkin AngryBirds-pyyhkeen. Mutta omasta mielestäni lahjoista arvokkaimman ja hienoimman sai Teuvo-enolta ja "vara-äipältä", eli Teuvo-enon vaimolta Annelta. Anne oli nimittäin tehnyt itse huovuttamalla minulle repun. Olin repun nähdessäni sanaton koska sen tekeminen on vienyt takuulla vaivaa ja aikaa. Sain vielä serkultani poron sarvesta tehdyn avaimenperän, jonka kiinnitin tietenkin uuteen reppuun.


Toivottavasti sinulla on ollut hyvä ja rentouttava joulun aika!
Se uusi huovutettu reppu ja avaimenperä