Huomenna, eli 4.9 on ensimmäinen maailmanlaajuinen CP-päivä.
Sen tarkoituksena on mm. lisätä tietoisuutta CP-vammaista. Itse ajattelin jalostaa
tämän idean kokonaisesti CP-viikoksi. Viikon aikana on siis luvassa valistusta,
huomioita sekä kuvia CP-vammaan liittyen.
Näin ensimmäiseksi puidaan Suomen eilistä olympiakultaa ja
paralympialaisia. Leo-Pekka Tähti kelaisi kultaa 100-metrin matkalla. Aikaa
tuohon matkaan Tähdellä meni 13,79. Tähdellä on myös hallussaan oman luokkansa
maailmanennätys 100- metrillä ajalla 13,63. Toinen Suomen kultamitalisti on
tämän päivän jousiammunnan Jere
Forsberg. Kolmannen kultamitalin kelasi Piispanen.
Paralympialaiset
on järjestetty nyt 14. kerran. Ensimmäiset kisat järjestettiin 1960. Tämän
vuoden paralympialaiset Lontoossa ovat kisa-historian laajimmat kisat. Kisoissa
kilpailijat on jaettu eri luokkiin, joten esimerkiksi 100-matkalla on useita
kelaus-luokkia sekä kehitysvamma-luokat. Luokittelun ansiosta kilpailija voi
saada myös tasoituspisteitä, esimerkiksi kuulassa, vamman laadusta riippuen.
Yle
uutisoi kisoja kolme kertaa päivässä puolentunnin lähetyksillä, ja tietenkin
netissä. Nostan hattua tälle näkyvyydelle. Neljä vuotta sitten paralympialaisia
ei noteerattu niin hyvin, kuin nyt. Nyt puhutaan avoimesti, että henkilö on
huippu-urheilija, vaikka istuisikin pyörätuolissa. Myös muun muassa sosiaalisessa
mediassa jotkut vammattomat henkilöt ovat nostaneet vammaisurheilijat
vammattomien urheilijoiden yläpuolelle tämän vuoden olympia-kisoissa. Itse
presidentti Niinistö totesi, että para-urheilijamme ovat esimerkillisiä
esikuvia.
