perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kaunis päivä

Tällä viikolla voisi kirjoittaa vaikka mistä. Säästä, Suomen kesästä tai taas harmaita hiuksia aiheuttavasta ”Räsäs”-kohusta. Mutta kerronpa teille nyt kauniista päivästä.
Viime viikonloppuna, eli 6.-7.7, kävin Haapajärvellä Herättäjäjuhlilla. Ajatus Herättäjäjuhlilla käymiseen lähti jo aiemmin kesällä, kun vierailin isäni sedän luona. Isäni puolen suvulta tulee perinteet herännäisyyteen, eli körttiläisyyteen. Muistan istuneeni lapsena ainakin yhden kerran seuroissa laulamassa Siionin virsiä. Ilmeisesti tästä syystä olen aina jollakin tasolla pitänyt kansanmusiikista, jossa on samankaltainen ”poljento” kuin Siionin virsissä.
Isosetäni luona käydessä tutustuin tämän vuoden Herättäjäjuhlien ohjelmaan ja huomasin jotain kiinnostavaa. Herättäjä-yhdistyksellä nuorisotyöllä olisi 40-vuotisjuhlakonsertti lauantaina, ja sinnehän olisi päästävä. Koska isosedälläni on jo ikää mutta hänellä oli halu päästä juhlille, sovimme että kävisimme (minä, isoseteni ja äitini) myös sunnuntaina juhlilla. Teemana juhlilla olisi ”Sanasi annoit”.
Lauantai-iltapäivällä me sitten lähdettiin kohti Haapajärveä. Minä ja äiti.  Tarkoituksena oli käydä konsertissa sekä katsella paikkoja etukäteen sunnuntaita varten, ettei isosetä joutuisi kävelemään turhaan pitkää matkaa.
Konsertti oli mieleenpainuva. Se kantoi nimeä ”Katso ihmistä-Ecce homo”. Konsertissa esiintyivät Jaakko Löytty, Mika Mäki-Lohiluoma, Teppo ja Mika Nuorva, Jukka Jyrä, Pekka Kosonen ja Kari Haapala. Kons
ertissa raikuivat neljän vuosikymmenen ajalta laulut aina Löytyn ”Tilkkutäkistä” Mika Nuorvan ”Hiljalleen”-kappaleeseen. Loppu-lauluna kaikki esiintyjät lauloivat Löytyn käsialaa olevan ”Katso ihmistä”-kappaleen, joka on mukana syksyllä ilmestyvässä Jaakko Löytyn uudella albumilla. Lopuksi veisattiin ”Mua siipeis suojaan kätke”-virsi.
Sunnuntai-aamu valkeni aurinkoisena, kun haimme äidin kanssa isosetäni hänen kotoaan. Alku kankeuden jälkeen lähdimme kohti Herättäjäjuhlien juhlakenttää, missä osallistuimme juhlamessuun. Täytyy kyllä todeta, että harvoin saa kuunnella Jumalan sanaa ja nauttia ehtoollista hienossa kesäkelissä ja luonnon helmassa.

Messun jälkeen kävimme syömässä, jonka jälkeen osallistuimme vielä loppuseuroihin. Seurojen idea on se, että lauletaan Siionin virsiä joiden välissä on puheenvuoroja (minisaarnoja) ja kolehti. Puheenvuoroista jäi mieleen etenkin Mika Nuorvan suvaitsevaisuuteen kannustava puhe. Seurat loppuivat polvirukoukseen ja kiitosvirteen. Koska olin pyörätuolissa, sovelsin vähän polvirukousta. Eli kädet ristiin, kyynärpäät polviin ja otsa rystysiä vasten. Tuli siinä todettua, että seuroissa oleminen tuntui kuin olisi meditoinut. Kaikinpuolin Herättäjäjuhlista jäi hyvin positiivinen tunne. Sanasi annoit, ja kiitos siitä.

Ei kommentteja: