sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Suomen suvaitsevuus haussa

Suomen presidentinvaaleihin on aikaa noin 70 päivää. Ehdokkaista Sauli Niinistö, Timo Soini ja Paavo Väyrynen loistavat gallup-listojen kärjessä. Tästä kolmikosta meidän perheen tummansininen kapteeni Kuortti on enemmän, kuin tyytyväinen. Ovathan Kokoomus, Perussuomalaiset ja Keskusta varsin isänmaalisia puolueita. Mutta hyötyykö suvaitsevaisuus näiden puolueiden ehdokkaista? Tai ovatko ehdokkaat tarpeeksi avarakatseisia presidentin työhön? Pystyisikö esimerkiksi Vihreiden Pekka Haavisto katsomaan Suomen asioita objektiivisemmin, kuin Keskustan Väyrynen.
Miksi otin presidentinvaalit puheenaiheeksi? No ehkä siksi, että minusta Suomessa suvaitsevaisuus on ollut viimeisen vuoden aikana laskusuunnassa ja haluan huomauttaa, kuinka suuresti auktoriteetit vaikuttavat ihmisiin.
 Onko suvaitsemattomuuteen sitten syynä Perussuomalaisten nousu kevään vaaleissa, Kreikan kriisi vai arabi-kevät? Olkoon syy mikä hyvänsä, mutta oletko koskaan ajatellut, että esimerkiksi jonkun vähemmistöryhmään kohdistunut viha saattaisi vaikeuttaa myös toisen vähemmistöryhmän elämää? Tarkoitan nyt sitä että jos henkilö vieroksuu maahanmuuttajia, niin hän voi huomaamattaan vieroksua myös liikuntavammaisia.
 Entäpä sitten lapset?  Miltä suomalainen yhteiskunta näyttää heidän silmissään, kun varsinkin koulussa opetetaan että KAIKKIEN kanssa pitää pystyä leikkimään? Ja kuitenkin vanhemmat kotona voivottelevat ja puhuvat pahaa erilaisista ihmisistä. Voit ehkä nyt sanoa, että lapset eivät ymmärrä niin sanottuja aikuisten asioita. Olet väärässä! Lapset ymmärtävät hyvinkin paljon suomalaisen yhteiskunnan ja maailman asioita. Jos he eivät sillä hetkellä ymmärrä, he menevät tietokoneelle ja googlaavat. Eli seuraavan kerran kun aiot suureen ääneen julistaa esimerkiksi mitkä aatteet ovat oikeat, laske kymmeneen ja mieti onko sinulla tarpeeksi näkemystä asiasta? Voiko näkemyksesi estää tarpeellisen ajatussuunnan syntyä?
Tänään lopetan blogi-tekstini yhden lempiyhtyeeni, Teran, Ei menetettävää-kappaleen sanoihin: ”Pelko näyttää usein kovuudelta, ja viha saattaa vaikuttaa vahvuudelta. Jos ymmärrystä puuttuu ei auta lisätietokaan. Jos ymmärrystä puuttuu ei auta aina tietokaan.”

Ei kommentteja: