Aamupalalle mentäessä toivotettiin ensin majapaikan respan työntekijälle hyvät huomenet, johon hän vastasi kimeälle, ylipirteällä äänellä ”good morning” ja kyseli myös muita kuulumisia kohteliaasti.
Aamupalalta lähtiessä sanoin projektiryhmän jäsenille jotka olivat vielä aamupalalla ”happy Valentine’s day”. Joku taisi kysyä huumorilla että ketkä meistä kolmesta tytöstä ottaa Jukan, kuka Jussin ja kuka jäisi ilman.
Keli oli muuttunut kosteaksi ja kylmäksi. Paksu huppari ja hyvä tuulen pitävä takki olivat tarpeen.
Ajaessamme koulua kohti hämmästyin vähän, ettei ystävänpäivä juurikaan näkynyt katukuvassa sen suuremmin kuin Suomessa.
Menimme koululle, jossa saimme olla tietokoneille ja Chiara ja Heide haastattelivat jokaista heidän omalle videokameralleen.
E-mailin ja muun netin tsekkaamisen jälkeen menimme pihalle ottamaan ryhmäkuvia ja sitten koulun juhlasaliin, jossa oli erityisryhmille tarkoitettu koulutusala-messut.
Hetken kuluttua aikuiset lähtivät pitämään meetignkiä jolloin minä, Annika ja Sanna jäimme Anna-Leenan kanssa kiertämään messualuetta. Messualuetta tarpeeksi kierrettyämme menimme koulun oppilaskanttiiniin jossa tapoimme aikaa juttelemalla ja napostelemalla koulun tarjoamia snäksejä, jotka eivät periaatteessa olleet meille tarkoitettuja.
Syömisen jälkeen kävimme, kenen nyt piti, vielä vessoissa ja ryhdyimme odottamaan kyytiä Cheltenhamiin, shoppailureissulle.
Menimme tällä kertaa kahdella inva-autolla.
Cheltenhamissa lähdimme minä, Sanna, Annika ja Anna-Leena kauppakeskusta kohti. Jukka ja Jussi sanoivat tulevansa perästä kun olisivat käyneet omilla asioilla.
Kauppakeskus oli suuri ja kylmä. Ei minkäänlaista lämmityssysteemiä. Sen tunsi, ainakin minä, varpaissa.
Kiertelimme kauppakeskuksen kaupoissa.
Liikkeitä oli paljon. Suklaapuodista japanilaistuotemyymälään.
Anna-Leena työnsi pyörätuolissa minua vastaillessani tekstareihin, joita tuli aika kiitettävästi sinä päivänä.
Jonkin ajan kuluttua Jukka ja Jussi liittyivät seuraamme.
Lähdimme vielä tsekkaamaan yläkerran kaupat jonka jälkeen päätimme lähteä kahvilaan haukkaamaan jotain.
Kahvilan meno muodostui pieneksi pähkinäksi, koska kahvila oli toisessa kerroksessa eikä sinne pääsyt, kuten muihin yläkerran liikkeisiin, hissillä. Oli käytettävä liukuportaita, joilla siirtyminen alakerrasta yläkertaan sujui hyvin, kiitos Jukan ja Jussin.
Kahvilassa nautiskelin kuuman kaakaon, joka lämmitti kivasti viluisia jäseniäni.
Vietimme kahvilassa noin tunnin breakin, jonka jälkeen lähdimme katsastamaan läheisen kävelykadun kauppoja ja elämää.
Ilta alkoi hämärtyä ja viilentyä entisestään kun ryhdyimme odottamaan bussia, joka veisi meidät takaisin Twelve bellssiin.
Saksalaiset ystävämme liittyivät seuraamme.
Vartosimme noin puolituntia. Minä vastailin tekstiviesteihin.
Saaden viimeisenkin tekstiviestin lähetettyä päätin noista ylös lämmitelläkseni. Jukka vielä huudahti pilke silmäkulmassa: ”Miracle”. Samassa näkyi bussin valot ja minä istuin takaisin pyörätuoliin. Nauroin siinä mielessäni että tällä reissulla on tapahtunut ainakin kaksi kommelluksen tapaista, kuin jostain komediaelokuvassa konsanaan.
Illalla ruokailimme yhdessä. Otimme, me suomalaiset, tyypillisen englantilaisen ruoan fish&shipsin. Se oli yllättävän hyvää ja täyttävää.
Pidimme ruokailun yhteydessä pienen palautekeskustelun kuluneesta viikosta ja tultiin siihen tulokseen että matka oli onnistunut.
Iltaruoan jälkeen menin huoneeseemme pakkaamaan tavaroitani ja sen jälkeen pehkuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti